Pyörittelin jo viime syksynä "kämpän esittely"-postausideaa, ja nyt vihdoin sain aikaiseksi aloittaa sen! Ensimmäiseen osaan valitsin esiteltäväksi keittiön, koska se on mielestäni kotimme ehdottomasti pirtein alue. Keittiö ja sen pirtsakka värimaailma toimii talvisiaikaan auringon sijaisena ja herättää minut tehokkaasti uuteen päivään, erityisesti tänä pimeänä vuodenaikana.
Mutta eipä höpistä enempää vaan mennään itse asiaan:

♥ Keittiön sisustuksen päävärit ovat keltainen, punainen ja valkoinen. Lisäksi tehosteena on mustaa (mm. vedenkeitin, kahvinkeitin jne.)
♥ Ideana oli saada keittiöön "modernia maalaismökki-tunnelmaa". Maalaismökki-puolta edustavat värimaailman kaksi pääväriä punainen ja keltainen (keltaiset verhot, punainen pöytäliina valkoisilla pilkuilla) ja Esan perheen vanha, neljän hengen ruokailuryhmä. Ruokailuryhmän valkoinen väri ja muutenkin sisustuksen selkeä ja koruton linja taas edustavat modernia puolta.
♥ Tykkään värikkäistä astioista (miten "yllättävää"...). Astioiden lisäksi värikkyyttä tuovat myös mm. keittiöpyyhe ja teepussin alunen.
♥ Muumeja pitää tietysti olla! Muumilaakson hahmoja näkee seikkailevan mm. mukeissa, laseissa, tarjoilukulhossa ja rasioissa. Keittiön seinässä ja yhden kaapin ovessa on myös muutamia muumikortteja.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti